words per minute

11

DerNeoNutzer


01:00

Speed

sellainen maailma kertoa käyttää määrä vuosi mieli jokin nuori kun kolme sillä suomalainen lähteä päivä kausi lapsi nainen juuri seurata vuotias koska koulu aika kanssa puoli nykyinen noin löytyä asia ongelma syntyä mukaan ja kaupunki mukana sopia sitten nousta tilanne kymmenen nämä saattaa se tuoda tehdä voida luku mikä ihminen osa viime nyt yksi tämä elämä eli entinen kaikki esittää vaatia alue nähdä yritys ensimmäinen nimi viedä niin lähes me usea auto oma aloittaa mies päättää sama jatkaa tapa käyttö jopa eikä eri toimia yhtiö joka pitää edelleen päästä esimerkiksi uskoa että uusi tai vaikka yli alku ettei tieto toinen enää viimeinen tärkeä aikana paikka myös he toiminta vain kuva markka alkaa vastata jäädä johtaja tarvita johtaa sekä valtio vaan näyttää ei jo miljoona pitkä ensi puheenjohtaja mikään käydä presidentti antaa loppu joukko lisäksi valita kunta kuin ottaa raha tulos jälkeen suuri aina katsoa kisa tietää tulla itse kaksi hallitus järjestää maa neljä pieni poliisi voittaa työ kesä vielä kerta joutua sanoa vanha maksaa minä todeta kilpailu pelata joukkue koko hyvin viikko hän arvioida kuulua odottaa kasvaa moni näin saada mutta paljon olla muu syy riittää muutama kuitenkin prosentti ainakin ne ennen mennä haluta jos vähän hyvä päätös viisi mahdollisuus
words per minute
0
wpm
accuracy
0%
Competition - Time 60 - undefined

words per minute