words per minute

3

Aksu


01:00

Speed

kasvaa niin jatkaa hyvin koko ensimmäinen kerta nähdä sanoa kolme ja mennä mikä ennen koska luku uskoa myös oma sitten pitkä hän käyttää kilpailu ettei mahdollisuus sekä alkaa viikko ensi mies eli antaa kesä tietää vähän nousta lapsi ei näyttää ne noin tieto nainen usea jäädä mutta markka enää sama nuori määrä sillä nimi johtaja esittää kuulua ottaa että toiminta tai lähes puoli aloittaa valita arvioida kymmenen tämä yksi saattaa alue elämä nykyinen nämä muutama jokin kunta pieni seurata viedä työ vain aikana järjestää juuri se toinen mukaan vaan ongelma kaksi vaikka valtio kisa tulos yhtiö osa kuitenkin maa vuosi löytyä joka saada tärkeä kanssa kausi itse moni katsoa he käyttö vaatia päättää yritys lisäksi kaikki jo neljä eri syy edelleen mieli kertoa päivä kuva kun esimerkiksi odottaa tapa ainakin aika kaupunki tehdä suuri aina päästä johtaa voittaa tarvita loppu maailma suomalainen sopia vanha nyt näin muu tulla entinen tilanne lähteä raha pelata jopa yli joukko miljoona poliisi minä maksaa prosentti haluta pitää paljon vielä auto todeta mikään jos joutua eikä puheenjohtaja paikka koulu viisi voida vuotias päätös vastata joukkue kuin hyvä toimia presidentti ihminen tuoda viime viimeinen syntyä mukana me käydä sellainen asia uusi alku olla hallitus riittää jälkeen
words per minute
0
wpm
accuracy
0%
Competition - Time 60 - undefined

words per minute