words per minute
32
Zubenhakrabi
01:00
Speed
kolme todeta pitkä päivä yritys jokin nyt tarvita alue mikään pieni ongelma mikä puheenjohtaja maa lähteä muutama esittää kuin eri sillä nainen johtaja tieto kun olla vain maksaa eli yhtiö kasvaa uskoa arvioida kanssa usea sanoa ettei valita raha entinen yksi voida alkaa ne viedä joutua joukko lapsi käydä kuitenkin auto viisi ei vastata ennen että mies kuulua joukkue ottaa työ sama ensimmäinen itse suuri viimeinen kausi sekä toinen noin kertoa vaatia nähdä näyttää poliisi kesä hyvä mahdollisuus jatkaa enää mukaan tietää koulu mukana vuotias jos mutta nousta koko tämä ja elämä vaikka neljä muu mieli alku toiminta vähän eikä maailma lisäksi kaupunki seurata löytyä markka määrä hän osa antaa miljoona ensi sellainen odottaa valtio uusi loppu lähes riittää paikka kaikki se vuosi tuoda jopa aina kilpailu prosentti edelleen käyttää hallitus jälkeen nykyinen järjestää kymmenen luku pitää viime mennä näin vaan tärkeä tapa aika nämä moni joka esimerkiksi nuori haluta tehdä suomalainen saattaa vielä me käyttö kisa sitten saada päättää nimi niin kuva kunta aikana tai juuri voittaa kaksi päätös kerta tulla vanha tulos minä pelata katsoa ihminen johtaa koska ainakin paljon jäädä hyvin syntyä sopia päästä puoli jo viikko tilanne toimia myös asia yli he oma aloittaa syy presidentti