words per minute
5
Typist_4492274
01:00
Speed
kisa nykyinen vielä johtaja tehdä mukana yhtiö syntyä riittää mukaan maailma minä todeta neljä vuotias kuulua mahdollisuus paikka jo ja eikä kilpailu nousta kaupunki ettei viimeinen moni kertoa jatkaa tieto toiminta nimi työ eli joutua loppu kesä kolme uusi prosentti aina nousta kuva he tämä olla yksi ottaa hän joutua puheenjohtaja oma sopia sellainen tieto saada me ensi kuulua entinen mikään ensi viikko päätös koulu lähteä muu kymmenen tärkeä kaikki koko mennä kun arvioida kasvaa entinen hallitus vähän miljoona päivä vaatia kuin määrä hän voittaa lähteä noin muu toimia olla pieni hallitus maa arvioida yhtiö maksaa loppu viisi saattaa osa vastata toiminta vanha eli kertoa alkaa mikä puheenjohtaja sillä ensimmäinen lapsi jopa näyttää nyt mukana aika käyttö joka sama lähes järjestää raha tulos käyttää valtio raha eri uskoa vuosi luku paljon niin pitää kilpailu tulla koska viedä löytyä enää edelleen esimerkiksi näin viisi jokin neljä kaupunki syy aloittaa yritys tilanne elämä vaatia lisäksi tuoda ne suomalainen kaksi auto katsoa kanssa mutta lapsi jäädä kaikki ihminen prosentti lähes ainakin tai käyttö kerta puoli pitää jos alue päästä kun mieli nuori itse muutama vähän yksi kuva todeta sellainen mieli sanoa ennen osa sopia antaa kolme toimia ei moni poliisi pelata katsoa kausi jopa nämä nämä viimeinen tapa vaan johtaja nuori hyvin oma markka tämä odottaa kasvaa sanoa järjestää syntyä tarvita päästä vain ennen aikana pieni kuitenkin päättää riittää luku toinen ongelma mahdollisuus lisäksi viedä pitkä uskoa hyvä aikana nykyinen työ vastata tärkeä esittää ettei joukkue kuin miljoona suuri myös näyttää kisa edelleen nimi asia aika viikko kymmenen voida voittaa auto vaikka sitten yli suomalainen uusi vanha sillä hyvin haluta presidentti ainakin tulla tehdä nainen jälkeen he vuosi eikä ihminen poliisi myös yli päättää koko mikään tapa ensimmäinen muutama se alku tilanne alku nähdä jos seurata johtaa ja käydä ottaa nainen suuri kuitenkin elämä saattaa pitkä aloittaa minä