每分鐘字數
11
mao0
01:00
速度
mies tulla kaupunki nimi koko nähdä hyvä eli mieli sanoa suuri lähes käydä myös me entinen tai yksi kuin nainen saada oma päätös nämä arvioida lisäksi asia todeta maailma nyt alkaa kolme auto syntyä asia voittaa saattaa että kanssa odottaa valita nuori aina sillä viedä maailma johtaa maa lapsi kanssa suomalainen ongelma niin juuri vaikka auto kun päivä sama pitää mennä katsoa yhtiö kuva lapsi näin yli mukana yritys pelata ettei poliisi toiminta lähteä kunta kasvaa uskoa tai joukko edelleen syy noin viime johtaja kausi saada pieni nykyinen nainen antaa riittää sellainen kolme jopa mieli luku syntyä paljon esimerkiksi mikään aloittaa valtio maksaa muutama mikä kertoa enää viimeinen uusi voida kuitenkin mies lähteä olla osa kilpailu neljä nousta hyvin sekä raha jopa löytyä ainakin päästä työ tilanne noin uusi päättää aina miljoona yksi pitkä tietää päästä presidentti valita mutta ihminen ei niin juuri ensi mikään viikko järjestää mikä ensimmäinen edelleen kaksi tehdä vähän ja puoli ne mahdollisuus yli jo usea sopia markka jäädä kymmenen sitten pitää entinen kesä tärkeä työ esimerkiksi jatkaa pieni arvioida hallitus käyttää vaan kerta tieto käyttö neljä jos alue presidentti lähes voida jatkaa elämä seurata ihminen itse viikko tämä nousta ei tulos kisa nykyinen kuulua maa valtio paikka he eli minä päättää joka aikana pitkä ennen hyvin sellainen haluta se kaikki paikka eri ettei tehdä alue eri mennä mukana näyttää tuoda tarvita tärkeä vuotias poliisi vielä prosentti katsoa toimia sekä minä uskoa tulla vastata hyvä se kymmenen muutama päivä vain puoli eikä määrä järjestää moni sopia muu kuulua johtaa nuori puheenjohtaja tilanne viisi antaa alku elämä suomalainen käyttää kuin kausi tapa syy voittaa kaikki koska sama käydä toimia jo ja alkaa viedä hän suuri tuoda jäädä esittää kuitenkin sitten tietää paljon vuosi tarvita viimeinen seurata mahdollisuus ottaa yhtiö joukko itse esittää viime loppu lisäksi sillä oma nyt kilpailu olla vuotias johtaja toinen näin joukkue he